perjantai 21. tammikuuta 2022





Moi!

Mahtavaa alkanutta Vuotta 2022! Toivottavasti sinulla on lähtenyt uusi vuosi rullaan kivasti!

Viimeiset pari vuotta ovat olleet erikoiset, kun korona on myllännyt. Silloin, kun korona alkoi, laitoin kaupan ovet kiinni, kuten lähes kaikki liikkeet silloin tekivät.  Pohdiskelin, että mitä ihmettä teen, jos joudun pitämään liikettä pitkään kiinni ja kaikki kulut juoksevat. Onneksi te ihanat asiakkaat autoitte minua ratkaisemaan ongelman! Te aloitte tilata tuotteita, vaikka meillä ei edes ole nettikauppaa, enkä ollut siihen asti mainostanut mahdollisuudesta tilata tuotteita! Kysyitte voinko lähettää instagrammissa näkemiänne tuotteita. Myös näyteikkunan kautta tuli tavallista enemmän tuotevarauksia. Niinpä sain tehtyä hyvin kauppaa, vaikka liike olikin kiinni. Selvittiin ensimmäisestä koronavuodesta. 

Vuonna 2021 päätin, että poistan kaupan aukioloajat kokonaan ja aloin mainostaa, että meille pitää varata shoppailuaika. ISO kiitos teille asiakkaille, että olette olleet uskollisia ja olette ottaneet vastaan nämä uudistukset! Te olette varanneet shoppailuaikoja ja muutenkin olette olleet aktiivisia somessa ja varailleet tuotteita. Ilman teitä, koko kauppaa ei olisi! 

Kiitos vuodesta 2021!Haluan kiittää joka ikistä, joka lukee tämän blogipostauksen ja tarjoan sinulle tammi- ja helmikuun ajan -20% koko valikoimasta! Saat alennuksen näyttämällä tätä blogiviestiä ja sanomalla kassalle "Kallio second hand fani". 😃  Saa mainostaa myös kavereille ja kertoa tästä eteenpäin. Kaikki uudet asiakkaat aina tervetulleita, sillä uusia asiakkaita ei ole ikinä liikaa.

Kallio second hand on auki pääasissa vain ajanvarauksella. Jos haluatte tulla shoppailemaan, laittakaa meille viestiä, niin katsotaan sopiva aika. Toki aina saa sisälle tulla, jos näkee ulkona rekin ja valot sisällä päällä tai jos näkee minut puuhastelemassa kaupalla. Saa koputtaa! 😊

Shoppailuajan varaukset instagrammin kautta YV viestillä @kalliosecondhand tai sähköpostilla: info@kalliosecondhand.fi 

Lämpimästi tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat! ❤️

Nähdään! See You!!Terkuin, JattaKallio second hand  💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚💚

Tervetuloa penkomaan ja tekemään löytöjä! :)

#vintageshopsinhelsinki #vintageshopsinhel #helsinkivintage #vintagehelsinki #secondhand #vintage #vintageshop #vintageshopping #helsinki #supportlocal #smallbusiness #local #kivijalkakauppa #antique 

#kalliosecondhand  #secondhandstyle #secondhandclothes #secondhandclothing #secondhandshop #secondhandstore #vintage #vintageclothing #vintageclothes

#keräily #collecting #collector #keräilijä #thrifting #local  #helsinki #kirppisrakkautta #vintagelove #kirppis #kirpputori


Ei kommentteja: